Peltopilkin MM-kisoissa Lappeenrannassa kalaa nousi 300 kiloa
Peltopilkin MM-kisat järjestettiin kolmannen kerran Harjun tilalla. Hyväntuulinen tapahtuma keräsi paikalle letkeää pilkkikansaa.
Tapahtuman järjesti juhlatila- ja ohjelmapalveluyritys Lappeen Harju Oy yhdessä tukijoiden ja sponsoreiden kanssa. Päävastuun kisoista kantaa yrityksen omistajapariskunta Sami ja Tanja Niemimuukko.
– Olemme pilkkineet syvässä hangessa ja lumettomalla pellolla, nyt keli on juuri hyvä, Tanja Niemimuukko totesi ohuen lumen peittämää pilkkiapajaa katsoessaan.
Itse tapahtumaa he kuvaavat koko perheen huumoripitoiseksi tapahtumapäiväksi. Alueella oli myös oheisohjelmaa kalastuksen lomaan. Musiikkipuolesta vastasi trubaduuri ja paikalla oli kahvio josta sai pikkupurtavaa, lämmintä juomaa ja vetyjä, myös lapsille oli järjestetty omaa ohjelmaa.
Tapahtuma piti alunperin järjestää jo viime kevättalvella, mutta koronatilanne siirsi tapahtuman loppuvuoteen.
Niemimuukot ehtivät jo iloita, että peltopilkit saadaan nyt järjestettyä lievempien rajoitusten aikaan. Viime viikkoina pahentunut tilanne näkyi kuitenkin osallistujamäärissä.
– Kyllä se valitettavasti rupesi loppuviikosta näkymään osallistujamäärissä, ja peruutuksia tuli melko runsaasti, Sami Niemimuukko kertoi.
Kiitoksia kaikille!